Kaukaisimpien puskaparkkien metsästäjä

Terveisiä puskasta! Täällä kirjoittelee Minna, sosiaalinen erakko, elämäntapaseikkailija, kaukaisimpien puskaparkkien metsästäjä ja hevosten sieraimiin puhaltelija. Tykkään halata tavatessa, nauran äänekkäästi ja liikutun usein luonnon kauneudesta.

Oon jo pidempään jakanut kuulumisia milloin mistäkin puskasta instagramissa, mutta aattelin, että olisi kiva edes omaksi iloksi saada kommelluksia kokoon blogin muodossa. Ehkä samalla voin rohkaista muita elämään sitä oman näköistä elämää ja toteuttamaan unelmiaan.

Synnyin vuonna 1987 oinaan merkeissä

Asuin koko lapsuuteni punaisessa vanhassa puutalossa Pornaisissa, Etelä-Suomessa. Yläkerrassa kummitteli (FAKTA) ja takapihalla oli 50 mustaherukkapensasta ja maailman paras puusauna. Oon se (epä)kuuluisa keskimmäinen sisko, jolla oli aika kova meno päällä. Lempihommaa oli mm. puissa kiipeily, vanhemmille tanssiesitysten järkkääminen olkkarissa ja salaa hiustenleikkaaminen (joista eka ja vika kuuluu edelleen repertuaariin).

🔺 Villit 5v. synttäritanssit olkkarissa.

Ensimmäinen lauseeni oli “akkia, akkia, akkia.” (eli “niinkuin olis jo”) ja jo hieman kehittyneempi lapsuudenviisaus: “Yhdet kaks muttei toisia” (kun halusin mökillä karkkijemman aarteita). Ja ei unohdeta “Lisää noosupalaa”, joka tietenkin tarkoitti: “Lisää norsupalaa”, joka tarkoitti että lisää kinkkua joulupöydässä. Lopulta sain tarpeekseni kaikenmaailman noosupaloista, ja olen ollut kasvissyöjä teinivuosista lähtien. (Okei oon syönyt välillä kalaa).

🔺 Virpomaan menossa siskojeni kanssa, parhaat päällä. (Meitsi vasemmalla).

Pienellä pikakelauksella eteenpäin, ei sanonut ykskään mummo hangessa

Koska pianonpakotuspimputtelusta heppatytöksi 4-ever siirtyminen ja salibandykentillä mailan heiluttaminen on jokseenkin kadonnut omasta hatarasta muistista, hypätään niihin muistelemisen arvoisiin hetkiin. Vuoden lukiossa kärvisteltyäni ja sen laitosmaisuudesta ahdistuneena hain taidekouluun, johon ilokseni pääsin sisään. Valmistuin valokuvaajaksi Pekka Halosen akatemiasta kolmen (okei neljän, koska oli niin kivaa enkä olis halunnut lopettaa) vuoden jälkeen vuonna 2008. Lempihommaa kouluajoissa oli väripimiössä työskentely ja samanhenkisten ihmisten tapaaminen, koska 5000 ihmisen pikkukylässä kasvaneen tunsin usein oloni ulkopuoliseksi.

🔺 Ruoho maistuu paremmalta toisen suusta, tuumi vanha ystäväni Maestro <3

Opiskeluaikoina toimin myös kotihoitajana eläinsuojeluyhdistyksille ja pidin huolta lukuisista kodittomista kissoista ja koirista, kunnes ne löysivät oman kotinsa. Tuolloin elämääni asteli myös silkkikorvainen Rebel, ensimmäinen koirani, muusani, henkioppaani. Koira, joka kulki rinnallani mihin vain meninkin 14 vuoden ajan, ja joka istui vierelläni ihailemassa auringonlaskua 16 eri maassa.

🔺 Rebel ja siskoni olivat malleina päättötyössäni Pekka Halosen akatemiaan.

Reppureissauksesta hyppy pakuelämään

Opiskelujen jälkeen reppureissasin ja liftasin ympäri Etelä-Eurooppaa yksin ja kaverien kanssa, mutta ikävöin aina rakasta koiraani Rebeliä. Sitten syntyikin ajatus hommata reissupaku, johon saisin parhaan kaverini helposti matkaan ja olisin vapaa kulkemaan minne ikinä mieli tekee. Isosiskoni asui noihin aikoihin pakussa Yhdysvaltoja kiertäen, varmasti inspiraatiota on siis tullut sieltäkin suunnalta.

🔺 Tässä olin iltapalalla, kun löytyi mahtavat dyykkimestat jossain päin Espanjaa liftatessa.

Reissasin ensimmäisellä pakullani (nimeltään Jagannath) ympäri Eurooppaa pariin otteeseen vuosina 2012-2017, ensimmäisen matkan kestäessä kokonaisen vuoden. Jouduin kuitenkin aina palaamaan Suomeen töihin säästääkseni taas rahaa uusiin reissuihin.

🔺 Jagannathin ja Rebelin kanssa ensimmäisellä Euroopan reissulla, Montenegro, 2012.

Kolme viimeistä vuotta on kulunut Eurooppaa kierrellen aina Lofooteilta Tarifaan

Nykyään vietän täysiaikaista digitaalisen nomadin elämää Kiito-nimisessä uudessa ja entistä ehommassa itsenikkaroimassani pakukodissa. Tällä hetkellä olen Espanjassa. Kuusi vuotta kului on/off pakuelämää viettäen, kunnes lopulta löysin ammatin, joka mahdollisti elämisen kokoaikaisesti tien päällä. Isosiskoni opetti minulle nettisivusuunnittelun salat ja loppu onkin historiaa. Vihdoin olin OIKEASTI VAPAA elämään unelmaelämääni, ja saan tehdä työtä jota rakastan ♥

🔺 Viiden miljoonan tähden hotellini.

Päiviäni ilostuttavat “mun tytöt”, eli rescuekoirat Kaaos ja Kaino

Kaaos on “se pinserin näköinen” pallohullu Espanjan tuliainen ja Kaino Viipurin kaduilta pentuna pelastettu “entinen arkajalka”, nykyinen mutalammikoiden hirmu. Tarkoitus olisi täällä blogissa matkakertomusten lisäksi kertoa pakurakentelusta, koirien toilailuista, puskissa elämisen riemuista ja työjuttujakin. Joten stay tuned ja tervetuloa seuraamaan meidän elämää!

🔺 Tukka hyvin kaikki hyvin!

JAA KAVERILLE:
Tilaa
Saa ilmoitus
4 Kommentit
Vanhin
Uusin Äänestetyin
Inline Feedbacks
Katso kaikki kommentit
Bhakti
3 kuukautta sitten

Ihanasti kirjoitettu! Ilolla seuraan tulevia seikkailuja ja kommelluksia! 😀

Christel
3 kuukautta sitten

Ihanasti kirjoitettu. Maestrokin pääsi kuvaan❤