Toimistoni on aina siellä missä minäkin
Puska Creative syntyi rakkaudesta nettisivujen luomiseen ja toiveesta elää omannäköistä elämää tien päällä. Niinpä rakensin itselleni kodin ja toimiston pakettiautoon.
Olen iloinen sosiaalinen erakko ja elämäntapaseikkailija. Tykkään halata tavatessa ja liikutun usein luonnon kauneudesta. Rakastan hiljaisuutta, tanssimista, saunaa, vuoria, kangasmetsää, yksinoloa, nuotion kyhäilyä, Bob Dylania, metsän tuoksuja, halkojen hakkaamista, ja sitä kuinka valo osuu tiettyyn kohtaan.
Lempiharrastuksiani on puhallella hevosten sieraimiin ja seikkailla luonnossa koirieni Kaaoksen ja Kainon sekä kissani Kipinän kanssa. Tavallisesti meidät löytää mahdollisimman puskasta, mutta pölötän aina innoissani tutuille ja etenkin tuntemattomille ja moni tunnistaa minut jo kaukaa naurustani.
Synnyin vuonna 1987 oinaan merkeissä
Asuin koko lapsuuteni punaisessa vanhassa puutalossa Pornaisissa, Etelä-Suomessa. Yläkerrassa kummitteli (FAKTA) ja takapihalla oli 50 mustaherukkapensasta ja maailman paras puusauna. Oon se kuuluisa keskimmäinen sisko, jolla oli aika kova meno päällä. Lempihommaa oli mm. puissa kiipeily, vanhemmille tanssiesitysten järkkääminen olkkarissa ja salaa hiustenleikkaaminen (joista eka ja vika kuuluu edelleen repertuaariin).
Villit 5v. synttäritanssit olkkarissa.
Ensimmäinen lauseeni oli ”akkia, akkia, akkia.” (eli ”niinkuin olis jo”) ja jo hieman kehittyneempi lapsuudenviisaus: ”Yhdet kaks muttei toisia” (kun halusin mökillä karkkijemman aarteita). Ja ei unohdeta ”Lisää noosupalaa”, joka tietenkin tarkoitti: ”Lisää norsupalaa”, joka tarkoitti että lisää kinkkua joulupöydässä. Lopulta sain tarpeekseni kaikenmaailman noosupaloista, ja olen ollut kasvissyöjä teinivuosista lähtien. (Okei oon syönyt välillä kalaa).
Virpomaan menossa siskojeni kanssa, parhaat päällä. (Meitsi vasemmalla).
Pienellä pikakelauksella eteenpäin
Koska pianonpakotuspimputtelusta heppatytöksi 4-ever siirtyminen ja salibandykentillä mailan heiluttaminen on jokseenkin kadonnut omasta hatarasta muistista, hypätään niihin muistelemisen arvoisiin hetkiin. Vuoden lukiossa kärvisteltyäni ja sen laitosmaisuudesta ahdistuneena hain taidekouluun, johon ilokseni pääsin sisään. Valmistuin valokuvaajaksi Pekka Halosen akatemiasta kolmen pimiönhuuruisen vuoden jälkeen vuonna 2008. Lempihommaa kouluajoissa oli väripimiössä työskentely ja samanhenkisten ihmisten tapaaminen, koska 5000 ihmisen pikkukylässä kasvaneen tunsin usein oloni ulkopuoliseksi.
Ruoho maistuu paremmalta toisen suusta, tuumi vanha ystäväni Maestro <3
Opiskeluaikoina toimin myös kotihoitajana eläinsuojeluyhdistyksille ja pidin huolta lukuisista kodittomista kissoista ja koirista, kunnes ne löysivät oman kotinsa. Tuolloin elämääni asteli myös silkkikorvainen Rebel, ensimmäinen koirani, muusani, henkioppaani. Koira, joka kulki rinnallani mihin vain meninkin 14 vuoden ajan, ja joka istui vierelläni ihailemassa auringonlaskua 16 eri maassa.
Rebel ja siskoni olivat malleina päättötyössäni Pekka Halosen akatemiaan.
Reppureissauksesta hyppy pakuelämään
Opiskelujen jälkeen reppureissasin ja liftasin ympäri Etelä-Eurooppaa yksin ja kaverien kanssa, mutta ikävöin aina rakasta koiraani Rebeliä. Sitten syntyikin ajatus hommata reissupaku, johon saisin parhaan kaverini helposti matkaan ja olisin vapaa kulkemaan minne ikinä mieli tekee. Isosiskoni asui noihin aikoihin pakussa Yhdysvaltoja kiertäen, varmasti inspiraatiota on siis tullut sieltäkin suunnalta.
Reissasin ensimmäisellä pakullani (nimeltään Jagannath) ympäri Eurooppaa pariin otteeseen vuosina 2012-2017, ensimmäisen matkan kestäessä kokonaisen vuoden. Jouduin kuitenkin aina palaamaan Suomeen töihin säästääkseni taas rahaa uusiin reissuihin.
Jagannathin ja Rebelin kanssa ensimmäisellä Euroopan reissulla, Montenegro, 2012.
Suomenhevosten saarella
Vuonna 2014 ja 2015 telttailin yhteensä kuusi kuukautta Rovaniemellä saaressa suomenhevoslauma seuranani. Hevoset elivät vapaana kahden saaren alueella ja uivat päivittäin lyhyen matkan saaresta toiseen. Aamuisin kömpiessäni ulos teltastani sain usein kahviseuraa uteliaista hevosista ja päivisin nautimme yhdessä lepohetkistä sääskitulen ympärillä (savuinen nuotio, joka piti itikat loitommalla). Kun nuotio hiipui kävi joku hevosista ystävällisesti tökkäisemässä minua turvallaan pyytäen lisäämään puita! Iltaisin ihailin aurinkoa, joka ei laskenutkaan, ja syksymmällä kylvin revontulten loimussa.
Kaksi saaressa vietettyä kesää ja syksyä sielua sivelevien hevosten parissa on ollut yksi elämäni taianomaisimmista ja ikimuistoisimmista kokemuksista, joka säilyy sydämessäni ikuisesti. Tein ajastani saarella Island of Horses-valokuvakalenterin, jonka tuotoilla ostin nykyisen pakettiautoni. Lue lisää elämästä heppasaarella.
Lauman kanssa nokosilla.
Olen asunnut kokoaikaisesti pakukodissani vuodesta 2019 lähtien
Itsenikkaroima uusi ja entistä ehompi pakukotini Kiito on uskollisesti kuljettanut meitä uusiin seikkailuihin. Suurimman osan pakuelostani olen viettänyt Espanjassa. Kuusi vuotta kului on/off pakuelämää viettäen, kunnes löysin ammatin, joka mahdollisti elämisen kokoaikaisesti tien päällä. Vihdoin olin OIKEASTI VAPAA elämään unelmaelämääni, ja saan tehdä työtä jota rakastan ♥
Viiden miljoonan tähden hotellini.
Päiviäni ilostuttavat rescuekoirat Kaaos ja Kaino ja Kipinä-kissa
Kaaos on ”se pinserin näköinen” pallohullu Espanjan tuliainen. Se asui rautakaupan varastohallin pihalla emonsa kanssa, ja ensikohtaamiseni sen kanssa oli ikimuistoinen. Istuin autossa rautakaupan pihassa, kun näin pienen pennun (Kaaoksen) juoksevan iloisesti tervehtimään rautakaupan työntekijää. Työntekijä kuitenkin vain potkaisi Kaaosta ja niinpä pomppasin vihaisena ulos autostani, vain saadakseni iloisen pennun syliini pusuttelemaan. Seuraavana päivänä menin takaisin, ja kysyin saisinko pennun omakseni ja niin Kaaos liittyi laumaan.
Kaino on Viipurin kaduilta pentuna pelastettu entinen arkajalka ja nykyinen mutalammikoiden hirmu. Kesti 6kk, että kukaan muu kuin minä sai silittää Kainoa, niin pelokas se oli. Kaino on kuitenkin maailman kiltein otus, ja peloistaan huolimatta se ei ole koskaan osoittanut mitään aggressioita ketään kohtaan, vaikka onkin oikein hyvä vahtikoira.
Syksyllä 2021 kävelin Espanjassa eläinkauppaan ostamaan koiranruokaa ja näin häkissä istuvan kissanpennun, joka etsi kotia paikallisen eläinsuojeluyhdistyksen kautta. Niinpä joukkoon liittyi mitä reippain pieni Kipinä.
Seikkailujamme voi seurata instagramissa!
